Marraskuun bloggarit on kerrottu. He siis ovat Ressu3, LauraGril ja Sannar! Onnea hirveästi kaikille!!
Panfun blogissa on myös vierailevana bloggarina Kiki87. Menkää katsomaan.
Iglun kioski on jällee kerran remontoitu takaksi. Musiikkikin on vaihtunut jouluiseksi. Joulukuun ekana päivänä ja siitä eteenpäin saa sitten mennä hakemaan lahjan. Kaikki varmaan odottaa innolla. Tänän muuten avattiin Partio joulukalenterin ensimmäinen luukku. Torstaina saa avata muisa joulukalentereista.
Manny on pystyttänyt linnan sisäpihaan joulukuusen.

Mun blogin uusi maskotti on nyt päätetty. Hänen nimensä on Hipsu. Hipsu tulee tänne Ranskasta asti eikä ole vielä perillä mutta lähetti kirjeen tänne.
Se menee näin:
Hei kaikki Inkkulin Panfu-blogin lukijat!
Odotan innolla että pääsen tänne postailemaan Inkkulin kanssa. En ole ikinä ennen kirjoittanut mitään blogiin. Lentoni lähtee kohta ja olen hyvin innoissani. Toivon että kun saavun sinne inkkulin blogiin kaikki pitäisivät minusta. Olen perillä maanantaina.
Terveisin Hipsu
Siinä Hipsu nyt oli. Hän on siis sydänwooby. Odotan innolla että saan hänet tänne postailemaan.
Jouluterveisin Inkkuli ja Hipsu
P.S Kuukauden bloggareita ei enää valita. Mua harmittaa hirveesti. Nyt mun blogista ei voi ikinä tulla mikään kuuluisa!
No Inkkuli,
VastaaPoistaÄlä huoli, blogisi löytää kyllä tiensä! :)
Jos katoit mun postauksen niin tiiätkin, mut sanon tämän vielä:
Jos kaverisi sanovat ja uskovat, että olet sinulla on hyvä blogi ja olet jo heidän kuukauden bloggari niin sitä kannattaisi uskoa. Ainakin minä uskon! :)
-Prinssi-:) ;) :D